Mukana VIMMAssa alusta alkaen

Mukana alusta alkaen

\"\"

Teija Strandman on laulanut VIMMA-kuorossa sen alkumetreiltä lähtien. – Olen aina nauttinut laulamisesta eri tilanteissa, mutta hakeutuessani Avoimeen laulukouluun minulla oli tarve perehtyä myös oikeanlaiseen äänenkäyttöön. Puhetyöläisen on tärkeää tuntea omaa \”työvälinettään\” ja osata huoltaa ääntään, kertoo Ylä-Savon ammattiopistossa Iisalmessa koulutuspäällikkönä  työskentelevä Teija. – Laulukoulukurssin jälkeen jatkoin laulamista syksyllä 2009 jatkoryhmissä ja kuorokokeilun kautta VIMMAssa seuraavana vuonna, heti kun se perustettiin.

-VIMMA-kuorossa laulaminen on minulle uuden oppimisen ja itseni ylittämisen paikka! On hienoa kokea, miten palasista muodostuu isompi kokonaisuus ja hajaäänistä kirkastuu esityskelpoinen kappale! VIMMAn esityksissä on lähes aina ollut kuorolaulun lisäksi koreografiaa ja kuvamaailmaa, joten esitykset koostuvat monista elementeistä. Nyt harjoitellaan juhlakabareeta, joka haastaa taatusti jokaisen vimmalaisen. Pääsemme kurkistamaan hieman teatterin tekemiseen, myös sen visuaaliseen puoleen. Olen ommellut oman kabareeasuni ja miettinyt kampausta. Meikkaukseen perehdymme ammattilaisen opastuksella.

Laulan kuorossa alttoa ja tykkään, kun omassa stemmassa on yllätyksellisyyttä! Paitsi sanojen, myös stemman opettelu ulkoa tuntuu yleensä alkuvaiheessa suorastaan mahdottomalta. Toisaalta olen oppinut luottamaan kuoronjohtajaamme Jaanaan, että hän osaa asettaa meille tavoitteet, jotka pystymme harjoittelemalla saavuttamaan. Käytän usein pitkän työmatkani Kuopiosta Iisalmeen kuuntelemalla kuoronjohtajan tekemiä stemmaäänitteitä – siinä tulee helposti treenattua monta tuntia viikossa!

Kuorossa laulaminen on kirjaimellisesti yhdessä tekemistä. Kuoron merkitys sosiaalisena kohtaamispaikkana ja yhteisönä on minulle myös tärkeää. Vimmalaisilla on vahva me-henki ja tiedämme, että innostumme helposti uusista lauluprojekteista. BERLIINI, PARIISI, NEW YORK -kabaree on meille vahva yhteinen kokemus.

1 ajatus aiheesta “Mukana VIMMAssa alusta alkaen”

  1. Paluuviite: Aloittelevista laulajista kabareetähdiksi – VIMMA-kuoro

Kommentointi on suljettu.

Scroll to Top