Berliini, Pariisi, New York -juhlakabaree on peruttu

Raskain mielin joudumme totamaan, ettemme pysty esittämään kymmenvuotisjuhlaamme varten valmistelemaamme juhlakabareeta BERLIINI, PARIISI, NEW YORK syyskuussa. Pandemian vuoksi keväältä peruuntuneet esityksemme siirtyivät ensin alkusyksyyn, mutta näin kuukautta ennen suunniteltua esitysaikaa meidän on pakko todeta, ettei esityksiä voida toteuttaa nytkään. Hankittujen lippujen maksut palautetaan teatterin kautta teatteri@kuopio.fi. Kabareesuunnitelmat jäävät lepäämään ja odottamaan parempia aikoja. Tällä hetkellä emme osaa sanoa, milloin sen esittämisen aika koittaa.

Juhlavuodestamme tuli todella ikimuistoinen, mutta ei siitä syystä kuin mitä olimme ajatelleet. Puolet esitystemme lipuista oli jo myytynä maaliskuun alussa ja odotimme innolla kabareen viimeistelyä koreografioiden ja bändin mukaan tulemisen myötä. Kuoron kymmenvuotisjuhlatkin oli sovittuna Kuopion Klubille Berliini, Pariisi, New York -teemalla, mutta juhlat jäävät pitämättä kokonaan.

VIMMA-kuoro ei silti lannistu, vaan aloittaa kautensa ensi tiistaina Jynkän koululla. Teemme vielä viimeisen kabareetreenin ja kuun lopussa nauhoitamme kabareen itsellemme muistoksi bändin kanssa. Tiistaina 1.9. paneudutaan jo uuteen ohjelmistoon, joka on laadittu sellaiseksi, että sitä voi harjoitella ja esittää turvaohjeiden rajoissa. Mikäli olet kiinnostunut liittymään mukaan kuoroomme, voit tulla tutustumaan toimintaamme syyskuun alusta alkaen.

Scroll to Top