Jäähyväiset kabareelle

VIMMAn viime kausi 2019-20 oli kuoron 10-vuotisjuhlakausi. Siitä tuli ikimuistoinen -toisin ei aivan niistä syistä, joita alun perin ajattelimme.

VIMMAN juhlakabaree oli iso voimanponnistus kaikille kuoron 56 laulajalle. 18 laulua ulkoa stemmoineen ja koreografioineen vuorosanoista puhumattakaan vaati paljon harjoitustunteja myös kuoron ulkopuolella. Sen lisäksi valmistautumiseen on kuulunut pukujen hankinta sekä juhlakaronkan sunnittelu ja valmistelu. Projekti oli kuitenkin mieluisa, sillä tiesimme siitä syntyvän jotain ainutlaatuista ja VIMMAa eteenpäin kehittävää.

Kun pandemia iski maaliskuussa, arvasimme heti, että keväälle suunnitellut esitykset peruuntuvat, samoin karonkka. Toiveikkaasti kuitenkin siirsimme esitykset syyskuulle, mutta heti kauden alussa selvisi, ettei esityksiä voida toteuttaa turvaohjeiden puitteissa. Niinpä kabareemme taival tuli tällä erää päätökseen ja asiaan palataan tulevaisuudessa, kun esiintyminen yhdessä ilman metrien väliä on taas mahdollista.

Jätimme jäähyväiset kabareelle elokuun lopussa, kun kutsuimme esityksemme sovitun bändin soittamaan ja laulamaan kanssamme lauluja vielä kerran läpi. Saimme samalla itsellemme videomuistoja tästä projektista. Teimme niistä myös pienen koosteen nähtäväksi YouTubeen. Sanomme kabareellemme Au revoir eli näkemiin, mutta emme Adieu, hyvästi!

P.S. VIMMA on siirtynyt uuden projektin pariin ja nyt valmistelemme ohjelmaa, jota voi esittää koronarajoitusten puitteissa. Tavoitteena on ulkoilmaesitykset ensi keväänä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Vieritä ylös